Kiitos

 

Kiitos

 

Noin 7000 työntekijää on tällä hetkellä lakossa, meidän kaikkien puolesta.

 

Puolustettavissa asioissa on kyse kuukausi- ja tuntipalkoista, ylityökorvauksista, lomarahoista,

 sairausajanpalkasta, vuorokausilevosta, palkallisista perhevapaista ja kaikesta siitä,

 mitä me pidämme työehtojen osalta nykyään itsestään selvänä.

 

Yleissitova työehtosopimus on parasta mitä Suomalainen ammattiyhdistysliike on saanut aikaiseksi.

Se takaa tälläkin hetkellä satojentuhansien palkansaajien työehtojen vähimmäistason.

Se myös varmistaa, että yritysten välinen kilpailu ei perustu palkkojen ja työehtojen dumppaukseen.

 

Yleissitova työehtosopimus on myös osin syy siihen, miksi moni palkansaaja luulee, että liittoon ei tarvitse liittyä.

Yleissitovan työehtosopimuksen kautta saadaan vähimmäistyöehdot huomaamatta ja 

 kuvitellaan olotilan olevan pysyvä.

Saavutettuja työehtoja pidetään itsestäänselvyytenä. Sitä ne eivät ole.

Työehtojen vähimmäistaso perustuu alan neuvotteluvoimaan.

Ja neuvotteluvoiman ydin on hyvin ammattiliittoihin järjestäytyneet työntekijät.

 

Nyt lakossa olevien työpaikkoja yhdistää muutama seikka.

Valittujen alojen/ työpaikkojen työtaisteluiden vaikuttavuus yhteiskunnassa on suuri 

 ja järjestäytyminen erinomainen.

Ilman vahvaa järjestäytymistä vaikuttavuus jäisi toteutumatta

 ja tällaiseen solidaarisuuteen ei olisi mahdollisuutta.

Vaikuttavuuden ja hienon järjestäytymisen ansiosta lakossa olevat alat

 pystyvät tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa omalta osaltaan estämään joko täysin tai lähes täysin

 maan hallituksen heikennykset omien alojensa työpaikkojen osalta.

Näillä tämänhetkisillä lakoilla he pyrkivät auttamaan kaikkia muita säilyttämään nykyiset työehdot -

 jos tukilakkolainsäädäntö toteutuu hallituksen tahtomalla tavalla,

 ei apua enää työehtosopimusneuvotteluissa pysty muille aloille antamaan.

 

Iso kiitos jokaiselle lakossa olevalle työntekijälle.

Teidän takananne seisoo iso määrä nykyisiä ja tulevia palkansaajia.

 

 

Heidi Nieminen

Puheenjohtaja  PAU