Lomakausi lähestyy-Lue kesälomiin liittyvistä asioista

17.5.2012

Kesä ja kärpäset lähestyvät. Nyt on hyvä palauttaa mieliin muutamia kesälomiin ja kesäajan työskentelyyn liittyviä seikkoja.

 

Vuosiloma lyhyesti
 

Vuosilomaa karttuu 2,5 arkipäivää kuukaudessa, alle vuoden työsuhteissa kaksi päivää (ns. pitkälomalainen saa täydeltä lomanmääräytymisvuodelta 36+9=45 vuosilomapäivää).
Lomanmääräytymisvuoden aikana 1.4.–31.3., sellaiset kuukaudet kerryttävät vuosilomaa, jolloin on oltu työssä vähintään 14 päivää tai 35 tuntia.

Lomakausi on 2.5.–30.9., jolloin on annettava 24 lomapäivää (ns. pitkälomalainen 36 päivää).  Työntekijä ja työnantaja voivat sopia asiasta myös toisin.

Määräaikaiset ja vuosiloma

Jos työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin (7 pv.) jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia, työsuhteen katsotaan myös vuosiloman kertymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisina. Vaikka työntekijälle ei kertyisikään vuosilomaa edellä kuvattujen ansaintasääntöjen perusteella, hänellä on kuitenkin halutessaan oikeus saada kaksi arkipäivää vapaata jokaiselta kuukaudelta, jonka aikana hän on ollut työsuhteessa. Vapaan ajalta maksetaan lomakorvausta, joka on työsuhteen keston mukaan 9 tai 11,5 prosenttia palkasta.

Lomaraha

Työntekijälle, jonka työsuhde on voimassa kesäkuun 15. päivänä, maksetaan lomarahaa jokaiselta hänen edellisenä lomanmääräytymisvuonna ansaitulta lomapäivältä. Lomarahaa maksetaan enintään 36 päivältä. Kuukausipalkkaisen työntekijän lomaraha lomapäivää kohti on 50 % päiväpalkasta. Tuntipalkkaisen työntekijän lomaraha on 50 % lomapalkasta, joka lasketaan lomanmääräytymisvuoden aikana kertyneistä palkoista. Kuukausipalkkaisen lomarahan maksupäivä on 30.6. Niillä, joilla palkanmaksupäivä on kuukauden 15. päivä, lomaraha maksetaan 15.6. Myös määräaikaiset työntekijät, lukuun ottamatta kausiapulaisia, ovat oikeutettuja lomarahaan.

Lomarahan vaihtaminen joustovapaaksi
Lomarahan vaihtamisesta joustovapaaksi ja pitämisen ajankohdasta sopivat työntekijä ja esimies keskenään. Vastoin esiintyneitä tietoja, lomarahan vaihtaminen joustovapaaksi ei ole kiellettyä.

Tänä vuonna Itellassa lomarahan vaihdosta joustovapaaksi on sovittu seuraavaa: 

-Lomaraha voidaan vaihtaa  joustovapaaksi, ellei joustovapaan pitämisen ajankohdaksi tarvitse palkata erillistä sijaista. Nykyistä

sijaisresurssia voidaan käyttää joustovapaan sijaistamiseen.

-Mikäli henkilöillä on entuudestaan paljon pitämättömiä lomarahavapaita, niitä pidetään alta pois ennen kuin myönnetään uusia.
 

Sairastuminen lomalla

Työntekijä voi pyytää lomansa siirtämistä myöhempään ajankohtaan jos sairastuu ennen lomaa. Loma katsotaan alkaneeksi klo. 00.00. Jos työntekijä sairastuu loman aikana ja sairaus kestää yli 7 kalenteripäivää, tämän ajan ylittävää osaa ei pidetä vuosilomana, jos työntekijä pyytää sitä työnantajalta viivytyksettä. Loma ei jatku automaattisesti sairasloman päätyttyä, vaan siirtyy myöhempään ajankohtaan. Loman jatkumisesta pitää sopia työnantajan kanssa.
 

Kausiapulaisten työsopimukset Tänä vuonna 14.5 – 31.8 ajaksi palkattujen työntekijöiden palkkauksen perusteena oleva työaika on kyseisen kauden todellista työmäärää vastaava. Kausityöntekijän palkkausta ei sovelleta henkilöön, joka välittömästi ennen työsuhteen alkua on saanut työttömyyspäivärahaa. Työntekijöiden, joille on tehty työsopimukset alle 7,39h/pv tai 38,15h/vko, on hyvä muistaa VVL-tessin lisätyöpykälä (16 §): Lisätyötä on työvuoroluetteloon merkityn työajan ylittävä työ, joka ei ylitä vuorokautista (7,39h) tai viikoittaista säännöllistä työaikaa. Lisätyökorvauksena maksetaan 20 % korotettu yksinkertainen tuntipalkka. Korotettu tuntipalkka koskee myös yhteistekijöitä.
 

Lisätietoja alueesi pääluottamusmieheltä.