SÄHKEUUTISIA
4.5.2012
|
- PAUn Länsi-Suomen osaston nuorisovastaavaksi on valittu Taru Tuominen Raumalta. Postin yleispalvelun rahoitusta selvittänyt työryhmä on tehnyt esityksen postitoiminnan rahoittamiseksi. Työryhmä lähtee siitä, että yleispalvelu turvataan tarvittaessa postiyrityksiltä perittävällä maksulla. Esityksen mukaan Itellan tulee avata verkkonsa kilpailijoille ja osallistua myös itse tappiollisen yleispalvelunsa rahoittamiseen. - Esan Kirjapaino Oy on tehnyt Korkeimmalle Hallinto-oikeudelle valituksen valtioneuvoston toimilupapäätöksestä koskien kirjelähetyksien postitoimintaa. - Puheenjohtaja Esa Vilkuna on nimitetty Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman lehtiasiain neuvottelukunnan jäseneksi. - Silta Oy luovuttaa liiketoimintakaupalla Itella konsernin palkkapalvelun Itella Information Oy:lle 1.1.2013 alkaen. Kaupan myötä Silta Oy:n yli 40 työntekijää siirtyvät Itella Information Oy:n palkkalistoille vanhoina työntekijöinä - Liittovaltuuston kevätkokous pidetään Heimarissa 30.–31.5.2012.
|